Leevi Ahopelto, laulu ja haitari

Ryhmän vetäjänä toimiva spontaani ja ihmisläheinen Leevi asuu Ylöjärvellä vaimonsa Maaritin ja lastensa Samuelin, Susanin ja Danielin  kanssa. Päätyökseen Leevi toimii Pirkanmaan helluntaiseurakuntien koulupalvelun työntekijänä. Leevin harrastuksiin kuuluu mm. jääkiekko, siten kun aikataulu antaa myöden. Leevin intohimona ovat myös italialaiset autot mm. Lancia, Fiat ja Ferrari.

 

 

 

 

Jaakko Ikonen, rummut

Jaakko, Emmi ja Sofia asuvat Tampereella. Leipätyökseen Jaakko työskentelee huolintaliikkeen tehtävissä. Jaakolla on vielä hiukan kesken ulkomaankaupan tradenomin tutkinto, jonka hän lupaa suorittaa mahdollisimman pian. Hän on musiikin monitaituri, mutta rummut ovat ottaneet pääinstrumentin aseman. Jaakko on luonteeltaan huumorintajuinen ja valoisa. Harrastuksia on ajanpuutteen vuoksi niukalti, mutta silloin tällöin ehtii pelaamaan sulkapalloa.

 

 

 

Jari Karhe, piano

Jari on ammatiltaan rakennusinsinööri. Hän asuu perheensä Sirpan, Sirun  ja Oskun  kanssa Tampereen Teiskossa. Jari on ollut musiikin kanssa tekemisissä jo  lapsuudesta asti. Hän on vaikuttanut jo mm. rumpalina 80-luvulla The Faith-yhtyeessä . Vuosien ajan Jari on uhrannut aikaansa hengelliselle työlle VIA-yhtyeessä ja kotiseurakunnassa. Jarille luonteenomaista on rauhallisuus ja asioiden syvällinen pohdiskelu. Keikoilla Jari ei usein ole äänessä, mutta hänen taustatyönsä on ryhmälle elintärkeää.

 

 

 

Sami Moilanen, basso

Yhtyeen iloinen ja rento basisti on ammatiltaan poliisi. Hän asuu Tampereella. Perheeseen kuuluu vaimo Marjukka ja lapset Anniina ja Eevertti. Kuntoaan Sami pitää yllä pelaamalla squassia.

 

 

 

 

 

 

Tapani Annala, laulu ja rytmisoittimet

Tapani, Pia, Patrick ja Jonathan asuvat Ylöjärvellä. Tapani työskentelee Halpahallin Tampereen myymälässä. Tapanin laulaminen alkoi jo 1970-luvulla pikkupoikana The Annalas -yhtyeen solistina. Hänen kirkas ja heleä äänensä on tullut vuosien varrella tutuksi monille. Koulutukseltaan Tapani on laskentamerkonomi. Pitkän ajan hänen työpaikkanaan olikin pankkimaailma. Tapsa on ryhmämme väsymätön  ja sangviininen energiapakkaus ja sanommekin, että kun muut väsyvät laulamaan, niin Tapsa sen kuin jatkaa.

 

 

 

 

Rainer Lindeman, laulu ja kitara

Rainer ja hänen perheensä Sari, Robert, Ronnie ja Robin asuvat Huittisissa, Satakunnassa. Ensimmäiset otteet kitarasta hän otti jo kahdeksanvuotiaana ja musiikki on siitä lähtien näytellyt suurta osaa hänen elämässään. Koulutuksen hän on hankkinut puusepän ja laskenta-merkonomin aloilta. Harrastukset työkiireitten keskellä ovat vähäiset, mutta kun mahdollista Rainer on mukana sähläämässä poikiensa kanssa Isä-Poika sählykerhossa. Työkseen Rainer vastaa Via Musica -studion toiminnasta Ylöjärvellä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Etusivu  Via-yhtye Muut artistit  Tilaisuudet  Uutiset Sana Sinulle Postituslista  Kauppa  Tarjoukset  Elokuvien vuokraus  Studio Via Musica  Palaute  Linkit