Tervehdys Saksan Mannheimista!

Kevät on vihdoin tullut kuukauden myöhässä myös Mannheimiin. Kirsikka-, manteli- ja koristepuut ovat jo täydessä kukassa. Perjantaina täällä oltiin jo hellelukemissa. Tulvat ovat nostaneet Euroopassa monien jokien vedenpintaa jopa useita metrejä. N.5 km:n päässä meiltä virtaavassa Rheinissäkin vesi nousi korkeimmillaan kolmesta neljään metriin normaalista korkeudestaan. Padoissa oli tosin vielä reilusti varaa ja nyt veden pinta on ollut jo useita päiviä laskussa.

Maaliskuun Pro Christ-satelliittitapahtumassa kävi seurakunnassamme melko paljon uusia henkilöitä. Kukaan ei tiettävästi tehnyt julkisesti ratkaisua Mannheimin tilaisuuksissa, mutta monet saivat kuulla evankeliumia. Seuraava merkittävä evankelioimistapahtuma on toukokuun alussa Weinsbergissa n.100 km meiltä etelään, jossa seurakuntamme pitää päivän aktion. Autamme pienen pientä helluntaisrk:a, jonka väki on vähentynyt eikä uusia ole tullut mukaan enää vuosiin.

Olemme järjestäneet toukokuun 12.-14. päiväksi kahteen lähikaupunkiin Islam-seminaarin sekä Islam-tilaisuuksia. Informoimme yhdessä kahden Lähi-Idän lähetin kanssa muslimien evankelioimisen tarpeellisuudesta ja mahdollisuuksista. Lähiympäristössämmehän on jo pelkästään 70 tuhatta turkkilaista muslimia, joiden määrä kasvaa koko ajan. Mannheimissa on myös Saksan suurin moskeija, joten työtä muslimien parissa riittää, jos vain seurakunnat heräävät islamin haasteelle.

Huomenna lähdemme parin päivän työmatkalle Belgiaan. Kesän PEF-tapahtuman eli Euroopan helluntaiseurakuntien yhteisen evankelioimistapahtuman järjestely Brysselissä vaatii vielä paljon töitä ja esirukousta. Olen organisoimassa yhdessä kahden muun henkilön kanssa katuevankelioinnin osuutta ko. tapahtumassa, johon odotamme ryhmiä eri puolilta Eurooppaa ensi kesänä. Bryssel on hallinnollisesti Euroopan sydän, mutta vielä suuri synnin ja pimeyden pesäke. Seurakunnat ovat siellä usein pieniä ja köyhiä, isoimmat niistä tavallisimmin afrikkalaisista ja aasialaisista siirtolaisista koostuvia.

Viime viikolla saimme vieraaksemme hyvän ystävämme Steve Ovensin, nuorisotyöntekijän ja jalkapalloilijan Englannin Cornwallista. Hänen kanssaan saimme keskustella myös mahdollisesta yhteistyöstä nuorten ryhmien saamiseksi Cornwallista tänne Keski- ja Länsi- Eurooppaan. Myös työharjoittelijamme Susannan perhettä oli täällä käymässä samaan aikaan, joten majatalomme oli aktiivisessa käytössä.

Kiitosaiheena voisimme monien muiden arkitilanteiden avun ohella mainita myönteisen käänteen asuntomme suhteen. Vuokraemäntämme irtisanoi meidät elokuun loppuun mennessä, mutta nyt hän näyttäisi sittenkin olevan halukas pitämään meitä vuokralla vielä muutaman vuoden huomattuaan ajankohdan olevan huonon talon myymiselle. Kiitos kun olette uskollisilla rukouksillanne vaikuttaneet asumisasiaamme hyvään suuntaan! 

Vappuviikonloppuna olen käymässä Mannheimin pastoripariskunnan kanssa Suomessa. Olemme mukana rukouskokouksessa Ikaalisissa sekä kahdessa tilaisuudessa Helsingin Lähetyssrk:ssa.


Siunaavin terveisin, Markku & Johanna, Jasmin ja Ella-Maria
Osoitteemme:
        Emil-Nolde-Ring 24 B
        D-67227 Frankenthal
        Germany
        Kotinumeromme: +49- 6233- 346901    Kännykkä +49- 160- 5728 767
        Tekstiviestit: +358-400-633 956
        E-mail:
        markku.ovaska@nic.fi