Länsi-Euroopan tiiminä etsimme
seurakuntia, joilla on näky evankelioida ja perustaa uusia seurakuntia
työalueelleen. Tarjoamme heille apua lyhyt- ja pitkäaikaisaktioiden
muodossa. Kanavoimme ryhmiä eri maista toimimaan yhdessä paikallisten
kanssa sekä innoitamme heitä evankelioimaan omalla alueellaan.
Keskitymme aluksi yhteen suurkaupunkiin vuosittain. Tarjoamme mahdollisuuden
myös menneenä vuonna mukana olleille eri maiden ryhmille lähteä
uudestaan liikkeelle seuraavan vuoden uuteen kohteeseen; tällä
tavalla kannustamme myös heitä / paikallisia lähtemään
mukaan lähetystyöhön. Aktivoimme Euroopassa jo olevat
resurssit ottamaan vastuutaan lähetys-työstä. Uskomme
vahvasti, että jokaiselle aktiolaiselle voi syntyä voimak-kaampi
lähetysnäky, minkä seurauksena heistä tulee vahvempia
lähettäjiä ja osasta myös henkilökohtaisesti
lähtijöitä lähetystyöhön niin Eurooppaan
kuin muihinkin maanosiin.
Tervetuloa yhteiseen rintamaan! Lähdetään
yhdessä valloittamaan maata rukouksin, lähettäen ja/tai
itse lähtien mukaan taistelemaan pimeän maanosamme puolesta!
Markku ja Johanna Ovaska
Hebr. 11:33-34