Joskus
tuntuu kummalliselta, kun nuoremme ovat kapinamielellä ja rikkovat
rajoja, kuitenkin he toisaalta kaipaavat niitä. Lapsemme kaipaavat
vanhempia, jotka rakastavat, tuovat turvallisuutta ja luovat heille
myöskin rajoja. Kerran näin mainoskampanjassa tekstin: RAJATON
RAKKAUS! Näin se on. Kun luomme lapsillemme rajat, missä he
elävät ja toimivat, se on rajatonta rakkautta, eikä suikaan
ahdasmielisyyttä. Joskus tuntuu, että ne vanhemmat, jotka
antavat lapsilleen ns. vapaan kasvatuksen, tekevät lapsilleen karhunpalveluksen.
Lapset ja nuoret tarvitsevat rakkautta, joka sisältää
myös rajoja.
Raamatussa
meille on annettu monia ihania lupauksia ja neuvoja. Neuvoja elämään
ja jopa lasten kasvatukseen. Itse olen kokenut rohkaisevana lupauksen
siitä, että Jumala on luvannut antaa joka päivälle
juuri sen tarvittavan voiman ja viisauden mitä me tarvitsemme.
Saan luottaa, että voimaa ja viisautta annetaan myös lasten
kasvattamiseen ja perheen hoitamiseen. Raamattu antaa meille myös
suoria ohjeita. Siellä kehotetaan mm. ohjaamaan lapsi heti oikealle
tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea. Raamattu on
rikas ja arvokas ohjekirja. Tutki sitä!
Haluan
toivottaa sinulle mielenkiintoista ja antoisaa tehtävää
vanhempana. Muista, että lapsesi ei odota sinulta täydellisyyttä,
vaan rakkauttasi ja turvaasi juuri sellaisena kuin olet. Pääasia
on, että täytät lapsesi maailmassa paikkasi heidän
tärkeimpänä ihmisenä.
Rainer
Lindeman
kolmen
maailman ihanempien poikien isä